Kuntavaalit ovat myös kouluvaalit
- Tuuli Kousa
- Apr 12
- 1 min read
Yksi seuraavan vaalikauden tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että lähikoulu olisi paras koulu alueen lapsille ja nuorille kaikkialla Helsingissä.
Koulu on paras tapa varmistaa, ettei perhetausta määrittele lapsen tulevaisuutta. Se on hyvinvointivaltion kovaa ydintä – ja yksilön kohdalla se voi ratkaista kaiken.
Viime vuosina Helsingissä on purettu erityisluokkia ja lisätty inkluusiota. Periaate on hyvä, mutta resurssit eivät ole seuranneet riittävästi mukana. Opettajien työkuorma on kasvanut ja erityisen tuen tarpeessa olevien lasten määrä luokissa lisääntynyt. Jo korona-aikana moni koululainen jäi oppimisessa jälkeen.
Monissa kouluissa on vaikeuksia oppimisrauhan turvaamisessa. Silloinkin kun luokassa on rauhallista, opettajien huomio menee helposti siihen, että kaikki pysyvät mukana. Silloin itsenäisemmin kouluhommia hoitavat lapset jäävät vähälle huomiolle.
Jokaisella oppilaalla tulisi olla oikeus tulla nähdyksi ja oppia omassa tahdissaan.
Peruskoulun korjaussarja:
Pienemmät ryhmäkoot ja lisää erityisluokkia, silloin kun se on lasten etu.
Tukea ja työkaluja opettajille. Yhtenä esimerkkinä meillä on perheessä hyviä kokemuksia kahden opettajan luokasta, jossa opettajat tasasivat keskenään työkuormaa ja lapsia pystyttiin jakamaan pienryhmiin joustavammin.
Lisää rahaa oppikirjoihin ja työvälineisiin. Ei ole vanhempien tehtävä ostaa koulukirjoja, sillä kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta ja se lisää eriarvoisuutta.
Helsinki käyttää tällä hetkellä vähemmän rahaa kouluihin per oppilas kuin esimerkiksi Espoo. Ajattelen että meillä on varaa parempaan, ja on lopulta poliitikkojen tehtävä varmistaa, että koulut saavat tarvitsemaansa rahoitusta.
Suomen Pisa-tulokset ovat lyhyessä ajassa romahtaneet ja ajattelen että meidän kannattaa investoida kouluihin ja pyrkiä takaisin koulutuksen kärkimaaksi. Se on pienelle maalle valtavan hieno valttikortti. Yksilön osalta se voi ratkaista kaiken.
Comentários