Kampanja on loppusuoralla, ja tuntuu siltä, että siinä on nyt nostetta.
Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat nostaneet minut esiin mahdollisena läpimenijänä ja ”haastajana”.
Se on myös oma tuntumani vaalikentältä. Saan paljon viestejä, kannustusta ja suosituksia monenlaisilta ihmisiltä. Googlen hakutulosten perusteella kiinnostus hyppäsi uudelle tasolle torstaina, olin Helsingin haetuimpien ehdokkaiden joukossa. Se valaa uskoa siihen, että kannatus voi riittää läpimenoon.
Haastajan rooli sopii minulle. Haluan vahvistaa ja kirkastaa vihreiden ääntä talouspolitiikassa.
HS luonnehti, että ajattelen ”talousoikeistolaisemmin” kuin monet vihreät. Näin varmasti on, vaikka itse ajattelen asettuvani keskiviivan tuntumaan. Vaalikoneissa sijoitun jonkin verran sen oikealle puolelle.
Ajattelen, että yhteiskunnan onnistumista mitataan sen heikoimmassa asemassa olevan jäsenen kautta. Olen kuitenkin markkinamyönteinen, sillä haluan edistää työtä, yrittämistä ja toimeliaisuutta.
Mielestäni esimerkiksi kokoomus liioittelee vaalipuheissaan velkaongelmaa ja linja on tempoileva. Sdp ja vasemmistoliitto puolestaan vähättelevät ongelmaa lähes vastuuttomasti.
Velan määrä ei ole vielä ongelma, mutta krooninen velkaantuminen on. Olen siitä hyvin huolissani, sillä väestörakenteemme on mitä on, hoivan tarve kasvaa, eikä hyvästä hoivasta voi tinkiä.
Siksi talouden tasapainottaminen on aloitettava nyt. On käytettävä monia keinoja: karsittava menoja, kiristettävä joitain veroja ja tehtävä rakenteellisia uudistuksia. Säästöjä voi saada aikaan tekemällä asioita fiksummin. Esimerkiksi kilpailuttamalla paremmin julkisia hankintoja, kuten professori Janne Tukiainen on esittänyt.
Olennaista talouspolitiikassa on uskottava pitkän aikavälin suunnitelma, työllisyyttä tukeva kokonaisuus ja oikea ajoitus. Verotuksen painopistettä on siirrettävä työn verotuksesta kulutukseen, etenkin haitalliseen kulutukseen.
Kun puhun kestävästä taloudesta, tarkoitan kahta asiaa:
1) On edistettävä vihreää siirtymää, torjuttava ilmastonmuutosta ja estettävä luontokato.
2) Julkinen talous pitää saada kestävälle pohjalle, jotta hyvinvointi on mahdollista lapsillemme.
Muutosta täytyy johtaa. Jos haluat olla luomassa uutta vihreää tulevaisuuspolitiikkaa, käytä ääntäsi sunnuntaina.
Nyt jokainen ääni on tarpeen, ja yksikin ääni voi ratkaista.
Comments