Synnyin Kotkassa, josta vanhempani ovat kotoisin. Lapsuudessani kodit vaihtuivat turhankin tiuhaan. Ennen kuin olin täyttänyt 18 vuotta, olin asunut kolmessa maassa, kuudessa kaupungissa ja 16 osoitteessa. Helsinkiin muutin 10-vuotiaana. En tiedä missä asuin puolivuotiaasta kolmevuotiaaksi, eikä sitä kerro väestörekisterikään.
Olin ekaluokkalainen, kun vanhempani erosivat. Asuin vuoroin isovanhemmillani, äidilläni, isälläni ja lopulta tätini perheessä. Tädistä tuli minulle tätiäiti.
Vaikeina vuosina minua kannatteli koulu. Se oli myös paikka, jossa oli turvallista kapinoida. 11-vuotiaana sain koulussa stipendin opettajien haastamisesta. Mutta koulu sujui hyvin ja sain opettajilta paljon kannustusta.
Teini-iässä kansainvälisyys alkoi kiinnostaa ja halusin maailmalle. Lukion toisella luokalla lähdin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Lontooseen muutin heti ylioppilasjuhlien jälkeisenä päivänä.
Tein töitä vaateliikkeissä, opiskelin oikeustiedettä ja nautin nuoruudesta suurkaupungissa. Liikuin kansainvälisten opiskelijoiden seurassa ja imin vaikutteita eri kulttuureista.
Viimeisenä opiskeluvuotenani minut valittiin London School of Economicsin oppilaskunnan puheenjohtajaksi. Se oli elämäni avainkokemuksia. Johdin opiskelijoita Irakin sodan vastaisiin mielenosoituksiin, sovittelin ratkaisuja opiskelijapolitiikan kiihkeisiin kiistoihin ja tapasin valtavan määrän kiinnostavia ihmisiä Bill Clintonista kuningatar Elisabetiin.
Ymmärsin, että asioihin voi vaikuttaa.
Paluu Suomeen, lähtö politiikkaan
Olin kuvitellut jääväni maailmalle, mutta vuonna 2003 palasin Martti Koskenniemen innoittamana Helsinkiin ja Helsingin yliopistoon. Ja tänne jäin, sillä Helsinki tuntui taas hyvältä paikalta asua.
Työskentelin Stockmannilla vaatemyyjänä ja Ilta-Sanomissa toimittajana. Silloin tutustuin Aatos Erkkoon, Sanoman pääomistajaan.
Aatos yritti houkutella minua perustamaan uudelleen Nuorsuomalaisen puolueen – hänhän ei ollut erityisen innostunut Risto E.J. Penttilän nuorsuomalaisista. Niin yllytyshullu en sentään ollut. Hän luovutti, ja esitteli minut demarivaikuttajille. Jonkin aikaa olin mukana SDP:ssä, mutta se ei tuntunut poliittiselta kodilta. Tuohon aikaan ympäristöasiat eivät kuuluneet demareissa edes puheiden tasolla.
Ensimmäisissä kuntavaaleissa vuonna 2008 vaalilauseeni oli: Rohkeasti erilainen vihreä. Kaikkien yllätykseksi menin läpi, vaikka tulin täysin vihreiden piirien ulkopuolelta.
Näin päädyin kuntapolitiikkaan, jossa toimin yli kymmenen vuotta – lopulta Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Samaan aikaan perustin perheen ja tein uraa liike-elämässä. Työskentelin media-alalla, kustantamossa, energiayhtiössä ja suuressa finanssikonsernissa.
Kun nousin OP:n ylimpään johtoon, oli tehtävä valinta. Politiikan, perheen ja vaativan päivätyön yhdistelmä oli liikaa. Niin jätin politiikan, tai luulin jättäneeni.
Salainen pahe ja supervoima
Olen kiinnostunut kaikenlaisista ihmisistä ja heidän tarinoistaan. En pidä siitä, että ihmisiä leimataan sen perusteella, miltä he näyttävät tai näyttävät näyttävän. Kaikissa ihmisissä on tasoja, ristiriitoja ja vähintään hyvän siemen.
Arvostan työntekoa. Opiskelujen ohessa olen työskennellyt siivoojana, tarjoilijana ja useiden vuosien ajan myyjänä. Rakastin työtäni Stockmannin lastenosastolla. Voisin tehdä sitä edelleen.
Voi sanoa, että olen esteetikko. Pidän kauniista kodeista, esineistä ja kuvataiteesta.
Kuuntelen yhä nuoruuteni suosikkeja, hc-punkia ja brittipoppia, mutta huuhtelen aistejani myös oopperalla ja nykytanssilla. Olen toiminut Tanssin talon hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2020. On mahtavaa, että vuosikymmenten odotuksen jälkeen tanssiyhteisöllä on koti.
Salainen paheeni on true crime. Vietän liikaa aikaa myös Oikotiellä, vaikka muuttaminen ei tunnu ajankohtaiselta. Taidan olla tottunut muutokseen.
Supervoimani on se, että nukahdan muutamassa minuutissa.
Elämässä kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Itsekin elän nyt uusperheen arkea.
Harrastan alppivaellusta, ja muutama vuosi sitten hurahdin tennikseen. Jalkapallo on hiipinyt elämääni lasteni ja mieheni kautta, ja olen yllättynyt siitä, miten suuria elämyksiä voi kokea kentän laidalla. Kannatan Gnistania, Chelseaa ja Huuhkajia.
Pidän kuplivista juomista ja hyvästä ruuasta. Lihaa en ole syönyt 30 vuoteen.
Rakastan kotikaupunginosaani Töölöä. Haaveilen omasta mökistä.
Ja tietysti siitä, että pääsen tekemään taas politiikkaa.